sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Synttärikakkuja

Eilen ystäväni sisko vietti 50-vuotis juhliaan ja hän pyysi minua tekemään kakkuja juhliin sekä työpaikalle vietäväksi. Juhlien teema oli back to the Sixties, 60-luku. Kakkuja mietittiin teeman mukaan ja sain muutamia ehdotuksia kakuista.

Tämä kakku on menossa työpaikalle. Välistä löytyy mansikkaa ja kermavaahtoa eli perinteisillä ja hyväksi havaituilla täytteillä mentiin. Tässä on ehkä enemmän 50-lukua kuin 60-lukua, mutta ei se nyt niin tarkkaa ole. Vuosikymmenten vaihteeseen mahtuu monenmoista.


Nuo mustat läntit esittävät nuotteja. Minulla ei ollut parempia muotteja nuotteihin :(


Koriste lähempää. Sisällä on riisimuromassaa (samaan tapaan kuin tässä autossa), koska koriste on iso.


Tässä on netistä otettu kuva, joka lähetettiin minulle. Mukailin kakun tästä ja koska kyseessä ei ollut kerroskakku, muuttelin koristelua tarpeen mukaan. Nuottimuotit olivat liian isoja valkoisiin neliöihin sovitettavaksi, joten laitoin niitä sitten kakun päälle. Nuotit olisi voinut myös tehdä mustalla pikeerillä, mutta en nyt alkanut niitä kiireessä suhraamaan.

Mallikuva netistä.


Jukebox-kakku oli iso ja kuorruttaminen hankalaa. En halunnut tehdä monia tuplakerroksia. Olisi nimittäin paljon helpompaa laittaa aina vaan uusi värikerros toisen päälle kuin yrittää välttää saumojen syntymistä ja kuitenkin saada kakku peitettyä. Tämäkin on mansikka-kermatäytteinen.


                                             Malli netistä. Nalleja ei mukaan haluttukaan :D


Kolmas kakku on salmiakki-suklaa-lakutäytteinen vadelmilla ja vadelmahillolla maustettu kakku. Päällä on Kick-patukoista ja mustasta marsipaanista tehty "levy".


Malli netistä. Yksinkertaistin mallia, sillä alusta oli pienempi kuin mallikakussa. Kirjainten pursotukset omassa kakussani olisivat voineet olla paksummat, mutta nyt meni näin :D


Viimeinen kakku oli oma malli, sillä se oli juhlien varakakku. Varakakku oli ollut kuulemma tarpeen, sillä kakut hupenivat vinhaa vauhtia juhlijoiden lautasille.Varakakun kuorrutus oli jäänyt hiukan liian paksuksi, mutta tämä oli koko köörin viimeinen koristeltava. Alkoi olla jo turnausväsymystä :D


Flower Power.



6 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia! :)
    Varsinkin viimeisestä, kukkakakusta tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Ja hyvää oli.. näin päivänsankarina voin sanoa että olin aika ylpeä Eijan luomuksisa, ja niitä todella kehuttiin ja kuvattiin joten Eija tuhannet kiitokset sinulle jälleen kerran ;))

    VastaaPoista
  3. Haastavat kakut hienosti toteutettuna!

    VastaaPoista
  4. Voi miten kertakaikkisen UPEITA!! *huokailee ihastuksissaan* :)

    VastaaPoista