maanantai 26. tammikuuta 2015

Lapsille kakkuja

Suurin osa teemakakuista tulee tehtyä lapsille ja näitä lastenkakkuja on aina kiva tehdä. Tällä kertaa vuorossa on palomies Sami, Spiderman ja prinsessateemainen kakku.

Palomies Sami-kakku on maidoton ja välistä löytyy maidotonta "kerma"vaahtoa, vadelmaa ja mustikkaa.


Kuorrutus ja koristeet ovat sokerimassaa ja auton runkona on maidotonta piparkakkua samaan tapaan kuin legopalikoissakin oli piparia tukena.


Spiderman on syönyt kermavaahtoa ja mansikkaa.


Hämiksen puvun verkko on mustaksi värjättyä pikeeriä ja hämähäkkien langat valkoista pikeeriä.


Pienelle Alisalle meni tämä kerroskakku, jossa on täytteenä vadelma-appelsiinimoussea ja vadelmaa. Toiveena oli iso rusetti, tiara ja ruusuja. Tai ainakin parissa saamassani mallikuvassa oli niitä :)


Ylemmän kakun röyhelöt eivät ole ihan mieleisillä kohdilla rusettiin nähden, sillä yläreunaan tuli kuorrutteeseen ikävä repeämä, joka piti peittää ja olin jo ehtinyt laittaa rusetin paikoilleen.


Tiara oli muotoiltu sokerimassasta pienen hilloämpärin päälle kuivumaan ja kuivumisen jälkeen koristeltu kukilla sekä sokerihelmillä.


Nimikyltti ja samantapaisia ruusuja kuin mallikuvassa oli.


2 kommenttia: