lauantai 23. toukokuuta 2015

Sabluunalla koristellut piparit

Sabluunoita on tullut aiemminkin käytettyä pipareiden koristeluun, mutta vain kuorrutettuihin pipareihin joko pikeeriä tai helmiäissprayta käyttämällä. Kuorrutetut piparit ovat vain niin makeita, että mietin jotain muuta koristelutapaa. Mieleen tuli kokeilla erivärisiä taikinoita ja tälläisiä näistä tuli:


Vaaleat piparit ovat fantasiapiparitaikinaa ja tummat ovat pumpernikkelitaikinaa. Tumma koristelutaikina on tehty fantasiapiparitaikinasta, johon lisäsin tummaa kaakaojauhetta ja kermaa. Kermaa lisäsin sen verran, että sain taikinasta notkean, levitettävän massan.

Taikina kaulitaan levyksi ja laitetaan sabluuna päälle.


Notkistettu ja erivärinen taikina levitetään palettiveitsellä sabluunan päälle.


Kerroksen tulee olla tasainen, mutta sabluunaa ei voi laamia aivan puhtaaksi. Muuten jää liian ohut kerros taikinaa.


Sabluuna otetaan varovasti pois ja kuvioidusta taikinasta voi ottaa haluamilla muoteilla paloja. Piparit paistetaan normaaliin tapaan.


Ylimääräinen, osittain värjääntynyt taikina leikataan pois ja puhtaan taikinan voi kaulia uudestaan. Värjääntyneet palat voi laittaa kulhon odottamaan käyttöä ja tehdä niistä marmoroituja pipareita. Taikinaa ei kannata kovin paljoa möyhiä, niin marmoroinnista tulee kauniimpi.


Valmiiksi paistettuja, marmoroituja pipareita.


Valmiita sabluunapipareita.



Innostuin testaamaan myös pitsimattoa. Se toimikin yllättävän hyvin.

Levitä notkea taikina pitsimatolle.



Kauli taikina levyksi ja aseta se pitsimaton päälle. Kauli kevyesti taikina kiinni pitsimattoon ja laita pakastimeen.


Kun taikina on riittävästi pakastunut (noin yksi tunti? voit kokeilla irroittamista ja jos pitsikuvio jää kiinni taikinaan, voit irroittaa sen kokonaan), laita pitsimatto nurinpäin leivinpaperin päälle ja irroita silikonimatto pois. Tässä kannattaa olla melko nopea, koska taikina alkaa sulamaan nopeasti ja silloin kuvio ei irtoa kokonaisena.


Leikkaa taikinasta piparimuoteilla paloja. Tässäkin pitää olla myös nopea (tai vie hetkeksi takaisin pakkaseen), sillä kun taikina sulaa, niin paloja käsitellessä kuviointi tahriintuu helposti.


Valmiita pitsipipareita.


Lähikuvaa.


Värejä voi vaihdella toisinkinpäin eli tumma pipari ja vaalea kuviointi eli silloin taikinan sekaan laitetaan vain tilkka kermaa. Vaaleaa taikinaa voisi myös värjätä elintarvikeväreillä.





10 kommenttia:

  1. Oi sentään miten upeita!! Vau! Olen löytänyt blogisi vasta hetki sitten ja ihastellut, miten hienoja ideoita ja toteutuksia sinulla on. Kiitos siis todella hyvistä ohjeista, ideoista ja kuvista! :)

    VastaaPoista
  2. Mistä ihmeestä ideoit näitä. Usein olen miettinyt et miten pystyis hyödyntään näitä pitsimattoja muussakin kuin pitsinteossa. Taidan kokeilla esikoisen juhliin noita. Olet uskomattoman taitava ja idearikas!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikenlaista sitä päässä pyörii illan hiljaisina tunteina kun esim. pipareita väkräilen. Minulla on ollut ihan sama juttu noiden pitsimuottien kanssa, että olen yrittänyt keksiä muutakin käyttöä. En ole vielä raaskinut ostaa uusia muotteja, vaikka on tullut paljon uusia kauniita malleja. Suklaapitsiä (sekä sitä joustavaa että suklaalaattoja) on tullut myös tuolla silikonimatolla tehtyä :)

      Poista
  3. Voi vitsit, miten mahtava koristeluidea. Täytyypä testata itsekin.

    VastaaPoista
  4. Yhdyn edellisiin, mahtava idea ja upea toteutus! Täytyy testata ilman muuta!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kivoista kommenteista :)

    VastaaPoista
  6. Loistava idea!! :) Mistä olet löytänyt tuon sabluunan? Olen etsinyt eri verkkokaupoista, mutta en ole löytänyt mistään yhtäkään sabluunaa..

    VastaaPoista
  7. WAUDE! Nyt lähtee pitsipippareita siskolle 40sille!

    VastaaPoista