sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Shamppanjalasi suklaasta

Hyvää vappua ja toukokuuta kaikille! Juhlat on jo juhlittu ja shamppanjat nautittu, mutta suklaasta tehtyjä shamppanjalaseja voi käyttää vaikka jätskiannoksien tarjoiluun. Kätevästi voi lopuksi syödä tarjoiluastian jos vielä jaksaa tai säästää sitten myöhemmäksi.


Tein pari suklaalasia tummasta suklaasta ja valkosuklaasta. Valkosuklaisen koristelin ennen valua kaakaovoipohjaisella suklaavärillä. Muottina käytin muovisia shamppanjalaseja. Ennen koristeluja ja valuja kiillotin sisäpinnan pehmeällä liinalla. Suklaa tulee temperoida tai sitten sulattaa niin varovasti, ettei suklaa muutu epävakaaksi.

Lasia ei kannata täyttää heti täyteen vaan jättää hiukan vajaaksi. Tässä vaiheessa muottia koputellaan pöytää vasten jotta ilmakuplat saadaan pois. Vasta sitten muotti täytetään täyteen ja annetaan jähmettyä pari minuuttia.


Suklaa kaadetaan pois ja muotti jätetään valumaan hetkeksi ylösalaisin vaikka leivinpaperin päälle. Sen jälkeen siirretään viileämpään jähmettymään, mutta käännetään pystyyn, ettei lasin reunalle tule suklaarantua. Laitoin vielä muotin pakkaseen ennen irroitusta, koska valkosuklaa ei jähmety niin helposti.


Suklaalasi ei pysy pystyssä ilman alustaa. Sen tein kaatamalla suklaata muovin päälle noin parin-kolmen millin kerroksen verran. Kun suklaa alkaa asettua, mutta ei ole vielä jähmettynyt, painoin metallimuotin suklaaseen. Kun suklaa on kokonaan jähmettynyt, voi kiekon irroittaa muovista ja kääntää sileä puoli ylöspäin.


Osat kiinnitetään toisiinsa kuumentamalla vaikka pikkulusikan päätä ja painamalla sitä sekä alustaan että "lasiosaan" kiinnityskohdasta. Näin suklaa sulaa ja osat saa painettua kiinni toisiinsa. Jos haluaa, niin kiinnityksen voi varmistaa vielä ylimääräisellä suklaatipalla. Nyt vain annetaan suklaan jähmettyä ja suklaashamppanjalasi on valmis.

Koristelin lasin yläreunan nonparelleilla. Sulatin suklaata lautasella ja kastoin lasin reunan siihen ja sen jälkeen nonparelleihin.


5 kommenttia:

  1. Vitsi mikä idea jälleen! Ensin kun noita katsoo tulee mieleen, että MITEN ihmeessä! Ja sitten oletkin kertonut meille vaihe vaiheelta että miten. Kiitos siitä, että jaksat kirjoittaa ja kuvata seikkaperäisiä ohjeita meille lukijoille <3

    VastaaPoista
  2. Kivoja.. Tämä täytyykin pitää mielessä..

    VastaaPoista
  3. Hei! Olisi mukavaa jos vastaisit kysymykseeni! Suklaata temperoidessa se käytetään usein kolmessa eri lämpötilassa. Jos suklaan kuitenkin temperoi tällä tavalla: suklaa sulatetaan ylälämpötilaan, jonka jälkeen lisätään iso suklaapala, joka jäähdyttää suklaan käyttölämpötilaan, niin silloinhan tuosta jää keskimmäinen lämpötila kokonaan käymättä läpi, mutta onko suklaa silti oikein temperoitu?

    Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ainakin on neuvottu suklaakirjassa ja selityksenä on se, että koska isompi pala on temperoitua suklaata, siitä vapautuu suklaaseen vakaita kaakaovoikiteitä, niin koko seos alkaa muuttua vakaiden kiteiden muotoon. Suklaata täytyy sekoittaa usein, jotta kiteytyminen on tasaista ja suklaa jäähtyy. Kivellä temperoinnissa suklaan kiteet tulee järjestää kokonaan uudestaan, koska koko suklaa on sulatettu.

      Poista